| |
|
Löytöretki Thaimaan keittiöihin
Herkuttelijat ovat aina sen tienneet: syömme ensin silmillämme.
Monipuoliset reseptit ovat järjestetty vaadittavien ainesosien mukaiseen järjestykseen – mukana on sekä helppoja ja nopeita että vaativampia gourmet-reseptejä.
Lähde mukaan kulinaristiselle matkalle, joka ulottuu Bangkokin toreilta löytyvistä katuruoista aina Siaminlahden rannoilla valmistettuihin meren herkkuihin. Tapaa myös paikallisia, kuten Petchanaburin provinssin makeisten valmistajat ja pohjoisen ylängöllä asuvat riisiä kasvattavat heimot.
Opi tuntemaan lukemattomat ruokalajit, joista moderni thairuokakulttuuri koostuu: jokaisen thain nauttimista perinteisistä vihreistä, punaisista sekä panang curryista Som Tamin ja Laapin kaltaisiin salaatteihin, aromaattisiin yrtteihin sekä chileihin ja kookkospähkinäpohjaisiin keittoihin, joihin lukeutuu myös kuuluisa Tom Khaa Kai.
Jokainen resepti on kuvitettu, minkä lisäksi kuvia löytyy myös ruuanvalmistustekniikoista, välineistä sekä aineksista. Vaikuttavat kuvat Thaimaasta auttavat sinua valitsemaan ja tunnistamaan tuotteet: tuoreet toreilta saatavat kasvikset ja mausteet, katupurtavat, makeiset sekä värikkäät ja eksoottiset hedelmät.
Melkoisen massiivinen suurilla värikuvilla höystetty teos:
Sivumäärä: 296
Koko: 22.8cm x 30.4cm, paino 1.7kg
Kirjoittaja/kustantaja : Ullmann
Kirjan kieli: Suomi
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Luokitus: 682
Julkaisuvuosi: 2009
ISBN: 9783833137150
Suositushinta: 19.20 eur
Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa - eli oheinen kuva kertoo kahden ruoka-kirjan kokosuhteista:
|
| | |  |
|

| |
 |
|
MONDO MATKAOPAS - THAIMAA
Uusi painos 01/2012. Opas on täysin uudistettu versio Mondon edellisistä Thaimaa-oppaista.
Matkailijan on helppo suunnitella reittinsä etukäteen: Edut ja mahdolliset riskit tuodaan asiallisesti esille turhia
kaunistelematta tai kauhistelematta.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
PHUKET, KRABI & PHANG NGA
Uusi painos 01/2012, Suomalainen Matkaopas, Markus Lehtipuu.
Yksityiskohtainen ja ajantasainen katsaus Thaimaan kolmen eteläisen provinssin matkailupalveluihin. Lisäksi mm. Ranong ja Koh Chang.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
Ahvennahkatakki
... Pattayan suomalaisyhteisöjen keskuudessa vietetyt vuodet, on kasassa semmoinen kokoelma mitä ihmeellisimpiä tarinoita
ja tyyppejä, ettei paremmista väliä...
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
Thaipaleella
(ex. Thaimaan suomalainen)
Talvikaudella neljä kertaa ilmestyvä lehti.
Painetulla lehdellä on noin 28.000 lukijaa. Nyt jo 40 sivua...
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
13 - tosi tarina Lonin elämästä
13 -vuotiaana Bangkokin kaduille leipäänsä tienaamaan tuomittu tyttö kertoo oman tarinansa.
Se on tarina julmaakin julmemmasta ihmiskohtalosta. Vasta tämän kirjan luettuaan voi ymmärtää...
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
AINA LÄMMIN
10 vuotta Thaimaassa: Thaimaan parhaat paikat talven viettäjälle.
Tekijä pakisee omista ja luotettujen ystäviensä kokemuksista yhteensä 40 vuoden ajalta...
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
Löytöretki Thaimaan keittiöihin
Herkuttelijat ovat aina sen tienneet: syömme ensin silmillämme.
Lähde mukaan kulinaristiselle matkalle, joka ulottuu Bangkokin toreilta löytyvistä katuruoista aina Siaminlahden rannoilla valmistettuihin meren herkkuihin. Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
Ruokasuosikit - Thaimaa
Näppärä, nelivärinen ja kovakantinen keittokirja – yli 100 reseptiä!
Thairuoka on herkullista sekä nopeaa ja helppoa valmistaa. Se myös näyttää yhtä hyvältä kuin maistuu.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
Pöljän paratiisi
Rahasta lähimmäistäsi -kirjan odotettu jatko-osa. Kirjailija Neil Hutchison jatkaa tutkimuksiaan Pattayan yössä.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
THAI-ARKIPUHEEN ALKEET (2009)
Suomen sanat ja lauseet on kirjoitettu myös thaikirjaimilla, joten thaikin pystyy lukemaan ja ääntämään suomea! Lomalaisten suosikin 5. painos.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
THAI PUHUU SUOMEA 1
Tämä alkeiskirja on suunnattu thaille, joka saapuu elämään Suomeen. Kirjan sanasto painottuu parisuhteen, perheen, työelämän, liikenteen ja asioiden hoidon piiriin.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
UUSI THAI SANAKIRJA
364 sivua: suomi-thai sanasto, thai-suomi-thai ääntösanasto, thai-suomi sanasto, terveydenhoidon sanastot (suomi-thai-englanti). Lisäsanastot: ruoat, vaatteet, liikkeet, kodin tavarat...
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
THAIMAA PARHAIMMILLAAN
Mistä löytyy Thaimaan salaisin saari? Kuinka parin viikon Phuketin-loman saa tuunattua elämysmatkaksi?
Miksei kalliista ravintoloista saa kunnon thairuokaa? Millaista on ladyboyn elämä?
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
THAIMAA, LAOS & KAMBODZHA
Suomalainen Matkaopas/Markus Lehtipuu. Uusi 5. painos 01/2009.
Monipuolinen paikkakuntakohtainen opastus karttoineen: mm. majoitus, ruoka ja nähtävyydet...
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
BANGKOK JA KESKI-THAIMAA
Bangkok helposti tutuksi, Pattaya, Jomptien, Koh Samet, Rayong, Koh Chang, Trat, Kanchanaburi, Kwai-joki, Phetchanaburi, Cha Am, Hua Hin, Pranburi, Ayutthaya, Lopburi.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
KOH SAMUI JA SIAMINLAHTI
Tällaista kirjaa emme ole nähneet koskaan missään muualla. Kätevä käsikirja yhdistää samojen
kansien sisään perusteellisesti tutkitut opastukset Thaimaan parhaimmistoon kuuluviin matkakohteisiin.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
THAI-ARKIPUHEEN OPPIKIRJA
Thai - arkipuheen alkeet kirjan tekijältä nyt puhetaitoon johtava, vapaa-aikaa varten muotoiltu oppikirja.
Mukana oppimista helpottava cd-levy.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
THAIMAA-TUHANSIEN HYMYJEN MAA
Thaimaahan lomalle, töihin tai opiskelemaan? Opas auttaa suomalaisia ymmärtämään Thaimaan kulttuuria,
tapoja ja ihmisiä sekä sopeutumaan paikallisiin oloihin.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
RIISI YKSI, JUSSI KAKSI
Teos on ensiarvoinen valistuskirja seksimatkailijalle. Palkinnot ovat unohtumattomia.
Riskeinä on kuitenkin thainaisten rahan puijaukset ja sairaudet.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
LOMAOPAS
Palvelut, ruoka, ostokset, turvallisuus, käytännön sanat ja lauseet. Sis. sanakirjan 2500 hakua suomi, 2100 hakua thai. Näppärän kokoinen opas kulkee mukavasti reissussa mukana.
Lisätietoja - Tilaus
|
|
| |
 |
|
STORA SVENSK-THAI-SVENSKA
12 000 Svenska uppslagsord, 10 500 uppslagsord på thai, den första ordboken av västerlandsk standard, en thai förstår vad du säger.
Info - Beställ
|
|
| |
 |
|
New books - Uudet kirjat
You can offer books to sell, please contact: thaibooks.net(at)gmail.com
Voit tarjota tänne myös omia tuotteitasi, ota yhteyttä: thaibooks.net(at)gmail.com
ThaiBooks.net
Merikorttitie 7
00960 HELSINKI
Finland
Tel: +358-(0)400 810 348
|
|
| |
|
|
|
|
| |
|
|
 |
|
| |
|
|
|
|
|
|