|
Julia Manzanares ja Derek Kent:
13 – tosi tarina Lonin elämästä
Tässä kirjassa 13 -vuotiaana Bangkokin kadulle leipäänsä tienaamaan tuomittu tyttö kertoo oman tarinansa. Se on tarina julmaakin julmemmasta ihmiskohtalosta ja siitä kuinka oma perhe voi hyväksikäyttää vanhinta tytärtään, jonka ainoa toive koko elämässä on se, ettei hänen oma pikkusiskonsa koskaan joutuisi kokemaan samaa kuin hän. Vasta tämän kirjan luettuaan voi ymmärtää mitä isaanilaisen baaritytön elämä Thaimaan turistikeskuksissa todella on.
Kirjan tekijöiden, amerikkalaiset Julia Manzanares ja Derek Kent, työnjako kirjaa tehdessä on ollut sellainen, että Kent on keskittynyt kertomaan Lonin tarinaa ja Manzanares on tehnyt mittavan työn kootessaan kertomukseen liittyvää nippelitietoa eri lähteistä, kuten kirjan loppusivujen massiivinen lähdeluettelo todistaa.
Yhteistyö on toiminut hyvin. Kirjassa esitetyt väittämät eivät jää katkeroituneen ilotytön päästöiksi, vaan Manzanares on vaivojaan säästämättä etsinyt niitä tukevia yleisempiä artikkeleita mm. Bangkok Postin arkistoista sekä eri avustusjärjestöjen julkaisuista. Se antaa kirjalle avian toisenlaista uskottavuutta kuin muistelmateoksille yleensä, sillä monesti on nähty, kuinka valikoiva ihmisen muisti voi olla silloin, kun on hänestä itsestään kysymys.
Toinen tarinan kantava palkki on kirjan päähenkilön ja sen varsinaisen kirjoittajan Derek Kentin vuosia jatkunut tuttavuus. Kent itse esiintyy kirjassa nimellä Dave. Tämän tietävä lukija voi itse päätellä kuinka monessa ilossa ja surussa Kent on Lonin kanssa vuosien mittaan ollut niin Bangkokissa kuin Pattayallakin.
Lonin tarina tempaa lukijan mukaansa maaseudun rutiköyhistä oloista Bangkokin kiihkeään sykkeeseen, jonka nuori Lon kokee alkuun lähinnä pelottavana, jatkuen sieltä Pattayan (Bangkokiin verrattuna) paratiisimaisiin oloihin raikkaine merituulineen ja uusine ystävineen.
Kerronnan paikka paikoin pakotetusta optimismista huolimatta jää lukijalle päällimmäisenä mieleen baaritytön elämän onttous ja – sittenkin – yksinäisyys. Hauskaa vaikka hampaat irvessä, on paikka paikoin Lonin motto. Sitä saa, mitä tilaa, sanotaan. Mutta kun alkaa saada sitä, mitä ei missään nimessä tilannut, on se paikka paikoin melkoisen epäreilua.
Veikko Laine
Only 13 is my life story. At 13, I ran away from an impoverished, rural Thai village, only to become involved in the sex-tourist industry—meeting American and European men. Child prostitution was the only way that I could find to send money to my impoverished family. My entrance into this world was selling my virginity, for which I earned $1,200. I did this to make up for my father’s death—for which I was blamed, which occurred while he was searching for me. I also needed to pay for my sisters’ schooling so that they would never have to see sex-tourists as I did.
I spent five years in the sex-tourist industry in Thailand before marrying to go to Switzerland. That trip lasted only 12 days. Upon returning to Thailand, I met up with a former customer who took me to Germany where I worked in a massage parlor, while at the age of 19, I looked only 15 years old, and received a premium from my customers.
A bad relationship in Germany led me to Sweden where I worked as a stripper for two years before returning to Thailand and writing my story. I am now living in England. This book is written in my voice and will give you a new angle on what it is like to be born a poor girl in rural Thailand. You will think my thoughts, see my views, feel my pain, and share my victory of leaving the industry. You will learn what it is like to be me. I am now working to raise awareness about girls born into my situation, and to get them out of the industry.
Takakansi
Suomentanut:
A. Juhana Keronen
Kustantaja:
Kustannusyhtiö MaijaGizmo
Tuotteen tiedot:
Nidottu, pehmeäkantinen, 330 sivua
Kieli:
Suomi
ISBN:
978-952-673-9007
Suositushinta:
26,95 EUR
|